maanantai 16. syyskuuta 2013

PICNIC... at home















Hei ja arki on taas alkanut. 
Tänään aamulla oli niin hämärää ja syksyistä täällä Varsovan suunnalla, että ihan
säikähdin. Ulkona ja sisällä viileää. Kynttilät ovat palaneet koko päivän tuossa pöydällä ja olo on jotenkin...miten sen nyt sanoisin; ei niin iloisen riehakas...
Tylsä päivä, tylsä maanantai...toivottavasti tiistai tuo tullessaan tohinaa päivään.
Meillä oli eilen, sunnuntaina PIKNIK-päivä...kotona. Ruoka oli sellaista, jonka olisi voinut helposti pakata koriin retkelle mukaan.
Mies lähti eilen aamulla varhain tavanomaiselle golfkierrokselleen ja Matilda oli päättänyt lähteä keskustaan juoksutapahtumaan, jossa juostaan viisi kilometriä, wow!! Olin oikein iloinen tyttären juoksupäätöksestä. Heräsin kahdeksan jälkeen ja löysin puhelimestani viestin, että ''olen lähtenyt juoksutapahtumaan, nähdään myöhemmin''!
Mehän olimme kolmen muun pariskunnan kanssa syömässä lauantaina ja kotiin pääsimme vasta kahden maissa yöllä. Kunto oli kyllä ihan hyvä, mitä nyt tuli syötyä liikaa (keskityin ruokailuun juomisen sijasta :-)), päätimme nimittäin kaikki ottaa ravintolassa kahdeksan ruokalajin illallisen...huh huh.
Eilen sitten väsytti koko päivän ja siksi päätin, että nyt on päästävä ruuan kanssa helpolla ja työnsin kanankoivet uuniin ja perunalohkot myös. Koivet maustoin sitruunalla, chilillä, korianterilla ja valkosipulilla sekoitettuna oliiviöljyyn, helppoa ja nopeaa.

Ei muuta kuin mukavaa alkanutta viikkoa teille
ja
aivan hurjasti kiitoksia kommenteistanne (ovat ihania)
ja 
kiitos myös uusille lukijoilleni!!

XX
Päivi

31 kommenttia:

  1. Nyt tuli kyllä nälkä;) - Ja täällä myös on tänään syksyisen koleaa - siis verrattuna viime viikkoon. Haikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-))
      Vähän on kyllä haikeaa tämä aika kun siirrytään selkeästi kesästä syksyyn, ennenkuin taas totutaan viileään...
      XX

      Poista
  2. Sulla on kyllä taito kuvata arjen kauneutta ja tehdä siitä juhlaa. Ihastelin myös teidän viihtyisän tyylikästä keittiötä. Minkä kokoisina laitat muuten kuvat blogiisi, kun saat näyttämään ne niin ihanan isoilta? Oletko ostanut lisää kuvatilaa, vai onko noi alunperin 650 px leveitä, jotka eivät blogin kuvatilaa "syö"?
    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, juu minä olen tehnyt niin, että kun siirrän kuvat ns. ''omaan blogikansiooni'' picasasta, niin kuvat siirrettäessä automaattisesti pienevät niin, ettei kuvatilaa kulu blogissani. Minullahan alkuun täyttyi tila, kun olin niin hölmö ja laitoin kuvat sellaisenaan, kaksi kertaa jopa ja sitten ihmettelin, että tähänkö se bloggaus nyt loppui, vaan ei lopu enää ja kiitos kommentistasi...
      xx

      Poista
  3. Upeita kuvia jälleen (nälkä tuli;)! Mitkä välineet sinulla on käytössä, kun otat kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Erja, minulla on Nikonin kamera, D90. Kävin puolitoista vuotta sitten valokuvauksen peruskurssin ja silloin pyysin mieheltäni syntymäpäivälahjaksi kyseisen kameran. Objektiivejä on kaksi; ihan perus ja sitten 50mm 1.4, myös 50mm 1.8 on laadukas ja vähän tuota edellistä halvempi. Sitten vain se intohimovaihde päälle ja kuvia ottamaan :-))
      XX

      Poista
  4. Moikkis Päivi piiiitkästä aikaa:))
    Ihanuus tuota ruokaa ja ihana tuo edellinenkin postaus<3!
    Nyt on sinun vika, kun täytyy mennä jääkaapille;))
    Kauniit kuvat jälleen ja ihana inspiroivia ovat!
    Terkkuja täältä Hämeestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kati!!
      Kiitos terkuista sieltä Hämeestä ja terkkuja sinne täältä Varsovasta.
      XX

      Poista
  5. Aah, korianteria! Laittaisin sitä ja chiliä joka ruokaan, mutta muu perhe ei ole yhtä (ollenkaan )innostunut korianterin mausta. Sitäpaitsi täällä on uskomattoman vaikea löytää tuoreita yrttejä. Ihan perus persiljat ja basilikat saa tavallisista ruokakaupoista, mutta muuten on suunnattava puutarhaliikkeisiin.
    Kotoisia syksyisiä päiviä sinne teille. Syksyltä alkaa näyttämään täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, voi nyt taitaa tulla pitkä tauko enenkuin tavataan...aika kamalaa...
      Korianteri muuten jakaa ihmiset, toisista yrtti maistuu saippualle. Minusta ihana yhdistelmä chilin, valkosipulin ja limen tai sitruunan kanssa, nam!
      xx

      Poista
    2. Niin, pahalta näyttää. Oktoberfestit alkavat lauantaina ja vieraita tulee ja menee tasaiseen tahtiin aina lokakuun lopulle asti. Marraskuun alussa suomenreissu ja lopussa muutetaan. Uusi asunto on 500m päässä, mutta saadaan kattoterassi ja parveke! Milloin menet Suomeen?

      Poista
  6. Taidetta... eikun ruokaa :) Kylläpä sulla onkin tavattoman herkulliset ja kauniit kuvat. Ihan Glorian ruoka & viini kuvasadon tasoa. Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, mutta eipäs nyt siellä liioitella :-))
      XX

      Poista
  7. Sulla on ihana blogi, ihania kuvia, ihana tunnelma ja ja ja... :) Täälläkin oli tökkivä maanantai, mutta kyllä se ihan mukavaksi muuttui kun sai villasukat jalkaan ja perunamuusia mahaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos, villasukilla on ihmeellinen voima...minulla on parasta aikaa ystäväni kutomat ''voimasukat'' jalassa. :-))
      Xx

      Poista
  8. Ihanan näköisiä sunnuntaiherkkuja! Mitä tuossa sinun kanamarinadissa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo ensimmäinen kuva on nimenomaan kanamarinadista, joka on oikein sopiva myös kalalle, salaattikastikkeen tein sitten erikseen. Eli marinadiin laitoin tällä kertaa oliviiöljypohjaan sitruunaa, chiliä, korianteria, valkosipulia, hiukan suolaa ja sokeria. Nahan alle sujautin vielä valkosipulipalat, sekä suolaa. Sitten vain kanankoivet uuniin pötköttämään niin kauaksi aikaa että ovat kauniin ruskeita.
      Xx

      Poista
  9. Herkkupicnic! Yleensä yksinkertaiset annokse tovatkin niitä parhaita.

    Täällä Pariisissakin on sateista ja kylmää, Suomessa on paremmat kelit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, katsoinkin blogiisi ja huomasin, että Pariisissa sateista...minä en välittäisi vaikka pikku-ukkoja sataisi, jos saisin olla siinä kaupungissa. :-))
      XX

      Poista
  10. Kylläpäs onkin herkullisen näköistä!
    Meillä on joskus tapana kattaa ruoka olkkarin lattialle viltille ja olla "retkellä" :)

    VastaaPoista
  11. Nam, ihania kuvia herkullisen näköisistä eväistä!
    Hyvää syksyn alkua teille!
    -Marjut

    VastaaPoista
  12. HEi ihanan näköistä! Saman tyylisellä menuulla minäkin liikkunut tänään: keksin pari viikkoa sitten laittaa Finduksen uusia pakastekasviksia ja lohifileen uunipellille ja puoleksi tunniksi uuniin mausteiden kera. Se oli siinä ja älyttömän maukasta. Just kuvailin ja tuli tästä sun jutusta ihan dejavu-olo. Ja muuten tänään kun kävin Cobellossa, oli ihan hassu fiilis. Jostain syystä odotin, että sä olisit yhtäkkiä tullut siellä jostain nurkan takaa esiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tuo lohi ja kasvikset kuulostaa hyvälle, pitäneepi kokeilla. Niin, siellä sitä joskus Cobellossa tuli lauantait vietettyä. :-))
      Xx

      Poista
  13. Herkullinen ateria.Salaattikulho on aivan ihana.Onko sinulla niitä myynnissä? Täälläkin on ilma viilentynyt ja päivä vain lyhenee.... No,kynttilät palamaan ja villasukat jalkaan niin tästäkin syksystä selvitään.Leppoisaa viikkoa sinne Varsovaan./Terveisin Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, juuri tuota kulhoa ei ole, mutta kun saan keramiikkapään hyvin avattua, niin eiköhän sieltä kaikenlaista tule, toivotaan, Käynnistysvaihe aina hidas, ennenkuin löytää hyvän ja luotettavan tavarantoimittajan. :-))
      XX

      Poista
  14. AAAhhh ihan mahtavat kuvat!! Kyyllä kuola valuu täällä heheheh :))
    Voi äiti, meidän pitäisi tehdä kokkikirja yhdessä :)))

    miäs sanott!! :))

    <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu juu, ei muuta kuin kirjan tekoon...kunhan nyt ensin pääsisin täältä sinne Suomeen! :-))
      <3<3<3
      Xx

      Poista
  15. Todella herkulliset kuvat!

    Meillä nuorimmainen ilmoitti kanssa osallistuvansa viikonloppuna koulun liikuntatapahtumaan oikein kilpailemalla (vapaaehtoista). Olin todella iloinen, kun ei niin tuo urheilu aina kiinnosta. Yksi iso kannustin taitaa olla pojitten uusi liikunnan opettaja, sillä on vaan niin suuri merkitys :))

    Ihanaa viikon jatkoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö tunnukin kivalta, kun lapset/nuoret omaehtoisesti alkavat harrastaa liikuntaa. Kun saisi vielä nämä omatkin pehvalihakset liikkeelle. :-))
      XX

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...